Ongelmana on se, terassilla lasiin kaadetaan harvoin alkoholiton vaihtoehto. Näin ollen, kun visiittejä kauniilla viikolla tulee useampi, kasvaa viikossa nautittujen alkoholiannosten määrä huomattavasti. Usein terassilla ”parilla” käyntiä ei lasketa edes viikon loppusaldoon ja tämän vuoksi ei myöskään itketä lauantaina, kun se 16 tai 24 alkoholiannoksen suurkulutusraja on mennyt jo miltei rikki. Viikonloput houkuttelevat myös terasseille, mutta sen jälkeen kutsuvat terassien vierestä löytyvät yökerhot. Viinaa saa rahaa vastaan ja illan mittaan annosluku sen kun kasvaa. Mitä useampi kaunis kesäviikko vierähtää, sitä useampi suomalainen nauttii alkoholia suurkulutuksen rajoja rikkoen. Tutkimusten mukaan alkoholin suurkuluttajiin kuuluu noin 10 prosenttia suomalaisista ja riski sairastua maksakirroosiin kasvaa sen myötä. Yhdeksänkymmentäluvun loppuun verrattuna, on 2000-luvulla maksakirroosiin sairastuneiden määrä jo nelinkertaistunut.
Jos kerran pari kesässä tulee suurempia kulutusjaksoja, kuten erilaiset festarit, grilli- tai rapujuhlat ja niin edelleen, ei vielä tarvitse pelätä olevansa alkoholin suurkuluttaja, vaikka tulisikin nautittua muutama neuvoa antava enemmän kuin olisi tarpeen. Ei myöskään mielestäni ole vakavaa, jos käy pari kertaa viikossa terassilla tai nauttii kesäillallisilla lasin kaksi viiniä. On kuitenkin järkevää pitää mielessään pientä lukua siitä, kuinka monta alkoholiannosta viikossa kuluu, varsinkin jos terassikäyntien lisäksi tulee usein viihdyttyä myös yökerhoissa viikon mittaan. Tällä tavoin voi hyvin arvioida omaa alkoholinkulutusta ja verratessa sitä yleisiin mittareihin, tietää onko syytä muuttaa kulutustottumuksiaan.
Alkoholin seuralaisena tulee usein myös syötyä runsaasti rasvaisia ja suolaisia elintarvikkeita. Tällainen kaksikko usein nautittuna on melkoinen rasite elimistölle ja moni huomaakin kesän lopulla, että se kerran viikossa tehty kävelylenkki ei riittänyt torjumaan niin sanotun vararenkaan syntymistä vyötärölle. Suosittelenkin kaikille herkullisten kesävihannesten grillaamista joko sen makkaran tai pihvin lisukkeeksi. Näin vatsa tulee kylläiseksi osittain myös terveellisistä aineksista ja riski sille, että tulee syötyä liikaa rasvaa ja suolaa vähenee.
Suomen luonto on kauneimmillaan näin kesällä ja liikkuminen on nautinto. Yksi keino helpottaa omatunnon kolkutusta on käydä kävely- tai hölkkälenkillä päivällä, mikäli tietää nauttivansa myöhemmin illalla pari olutta tai rasvaista ruokaa. Vaikutus on tällöin plus miinus nolla, mutta sekin on parempi, kuin että kroppa saa enemmän energiaa kuin kuluttaa.
Näillä sanoin toivotan kaikille oikein reipasta ja rentouttavaa loppukesää!
PS. Tervetuloa osallistumaan kunnallisvaalikampanjani lenkkipäivään syyskuussa! Lisää tietoa päivästä ja aikataulusta lähempänä ajankohtaa.
Terkuin,
Marianne Kuukkanen
lähde: Artikkeli ”Maksakirroosista tulossa kansantauti”. Marjaana Toivakainen. Julkaistu 30.07.2008. Luettu 30.07.2008. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/07/680554
]]>Jostain luin juuri, että melkein 2/3 suomalaisista kavahtaa ajatusta siitä, että mökkejä myydään venäläisille. Nyt on pakko kysyä, että miten vapaankaupan ja kapitalismin aikana tällaisesta voidaan tehdä julkinen älämölö? Jos minulla olisi mökki, niin luonnottomalta tuntuisi myydä se jollekin muulle, kuin eniten tarjoavalle. Elääkö suurin osa suomalaisista vielä mielikuvassa, että Neuvostoliitto aikoo hyökätä Suomeen ja ”mökkiostajat” ovat vain sissejä, jotka soluttautuvat yhteiskuntaamme hyvissä ajoin?
2000-luvun alussa puuhattiin kovasti Suomen matkailun kehittämistä ja mielenkiinnon herättämistä varsinkin venäläisissä matkailijoissa. Tässä tavoitteessa on onnistuttu varsin hyvin ja venäläiset turistit ovat arkipäivää niin pk-seudulla kuin maaseudullakin. Rahaa tulee ja maaseutukin kansainvälistyy, mutta se, että venäläiset ostaisivat mökkejä täältä ei todellakaan käy! Kyllä mökit pitää myydä suomalaisille, vaikka sitten vähän huonompaan hintaan. Periaatteet kunniaan! Suosi suomalaista!
Ennätysmäärä mökkejä on tänä vuonna ollut kaupan venäläisissä lehdissä ja kiinteistönvälitystoimistoissa. Muutamia vuosikymmeniä sitten suomalaisia lähti ruotsiin töihin paremman palkan perässä. Monet sairaanhoitajat lähtevät Yhdysvaltoihin tänä päivänä, paremman tulotason takia. Miksi mökkien myyjät eivät tavoittelisi parasta mahdollista hintaa itselleen? Mitä väliä sillä on, puhutaanko naapurissa savonmurretta vai venäjää?
Vai olisiko kysymys juuri siitä, että tämä on nyt uutta ja sitä pelätään, koska ei ole varmuutta miten venäläisten kanssa tullaan toimeen, jos he naapurissa grillailevat kesäisin. Pitäisikö kansainvälistymisen rajoittua siihen, että Himoksella puhutaan monia kieliä ja matkaesitteet on myös venäjäksi käännetty? Mitä sen parempaa Suomikuvan nostattajaa on kuin, että tavalliset ihmiset toivottavat muualta tulevat tervetulleiksi lomailemaan ja asumaan Suomeen? No kielimuuriinhan koko homma kaatuu. Hauska fakta kuitenkin on, että samat suomalaiset pärjäävät aivan loistavasti ulkomailla osaten juuri tilata oluen ravintolassa, mutta täällä niiden kanssa ei voi tulla toimeen, jos ei osaa puhua englantia vähintään toisena äidinkielenä.
Tässä on loistava tilaisuus oppia myös muiden kulttuureista, jos naapurissa lomailee ei-suomalainen. Suomalaiset kun tunnetusti ovat maailmalla sormi suussa vieraiden kulttuurien tapojen tuntemisessa. Ehkä tällaisen ”integroitumisen” kautta myös Venäjälle suuntautuviin liiketoimiin saataisiin uutta ryhtiä, kun oikeasti tietäisimme heistä ihmisinä ja kansana jotain.
]]>Iltapäivälehdet tulevat olemaan täynnä surullisia ihmiskohtaloita, kun perheen molemmilta vanhemmilta menee työ alta. UPMn tai Stora Enson toimitusjohtajat eivät varmasti haluaisi olla päättämässä irtisanomisista ja tehtaiden lakkauttamisista, mutta täytyy muistaa, että kyseessä on osakeyhtiö. Osakeyhtiön tarkoitus on tuoda taloudellista hyötyä omistajilleen – osakkeenomistajille. Hallitus ja toimitusjohtaja ovat vastuussa siitä, että tulos on positiivinen ja osakkeenomistajille jää jotain myös käteen sijoituksistaan. Toimitusjohtajien oma työ on vaakalaudalla, jos he eivät pysty yhtiön tarkoitusta toteuttamaan ja ajamaan yhtiötä eteenpäin. Toimintapa ei kiinnosta, kun tulos ratkaisee.
Alati kiihtyvän kilpailun takia toimintaa joudutaan kehittämään ja erikoistumaan niihin asioihin, joissa yhtiö pystyy kilpailemaan muita paremmin. Puuteollisuudessa tämä on näkynyt mm. siinä, että tehtaita on siirretty pois Suomesta kustannussyistä, kannattamattomia tuotantolaitoksia on ajettu alas ja tuotantoa automatisoitu. Yhteiskunnallisesti tarkasteltuna ja pitäen mielessä ”yhteiskuntavastuun” toiminta ei ole kaunista, mutta yhtäkaikki se on välttämätöntä, jotta myös tulevaisuudessa Suomessa on puuteollisuutta.
He jotka puhuvat suureen ääneen yhteiskuntavastuusta ja esimerkiksi valtion velvollisuudesta toimia, elävät mielikuvassa, jossa kaikilla on kivaa koko ajan ja työttömyyttä ei ole, eikä tule! Viimeksi, kun Kemijärvellä Stora Enso sulki tehtaan, yhteiskuntavastuulliset olivat heti heittämässä palloa hallitukselle, jonka olisi pitänyt estää kannattamattoman tehtaan sulkeminen sen takia, että näin estettäisiin muutama surullinen ihmiskohtalo. Realiteetti on, että alalla kuin alalla ihmistyötuntien määrä tulee pienenemään nykyisestä.
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen totesi: ”Hallitus ei tietenkään pysty estämään tehtaiden sulkemisia Suomesta. Teollisuuden puunsaatiin se kuitenkin pystyy vaikuttamaan.” Valtio tulee puuteollisuutta vastaan, jos hallituksen päätös keventää määräaikaisesti puunmyynnin verotusta otetaan käyttöön. Veroetu suosii kotimaisen puunkäyttöä, jonka merkitys kasvaa jos Venäjä ottaa korotetut puutullit käyttöön.
Ei pidä jäädä tuleen makaamaan, vaan kuten Jouko Karvinen Stora Ensosta totesti Kauppalehden haastattelussa 24.7.2008: ” Nyt on aika tehdä, eikä keskustella. Jos nämä talkoot toimivat, se voi pienentää Venäjän tullin vahinkovaikutusta. Se ei kuitenkaan poista sitä, kapasiteettia on joka tapauksessa leikattava, mutta se voi pienentää leikkausten tervetta.”
]]>Cacciatore huomauttaa, että liian usein poikien pahoinvointi laitetaan kurittomuuden piikkiin ja näinhän se on. Pojat ovat villejä ja rellestävät menemään pitkin poikin ja eivät aina sopeudu sääntöihin, jotka vanhemmat, kerho tai koulu heille asettaa. Itsekin olin nuorena aika epeli ja vähän väliä tulin kotiin jonkun kirjeen kanssa, kun olin ollut tekemässä pahojani. Miten tunnistaa onko kurittomuuden syynä pahoinvointi vai onko kyseessä vain pojalle normaali kasvuvaihe, jossa rajoja koetellaan joskus vähän liikaakin?
Itse en ole koskaan kuulunut ”koviksiin” peruskoulussa, joten nyt pistää miettimään, että olivatko he avun tarpeessa, mutta heidät unohdettiin, koska pojat ovat poikia. Kynnys pojille, varsinkin murrosikäisille, lähteä puhumaan ongelmistaan on suuren vuoren kokoinen, koska selkäpiissä on koko ajan pelko siitä, mitä jos joku saa tietää, että minua ahdistaa tai käyn puhumassa ongelmistani ammattiauttajan kanssa. Mainehan siinä menee. Cacciatore mainitsee, että vuosi sitten on perustettu Väestöliiton poikien puhelin on osoittautunut menestykseksi. Vielä parempaa on, että puheluihin vastaavat asiantuntijamiehet. Vielä näin ”vanhemmalla iälläkin” asia on niin, että jos tulisi ongelmia, niin mielummin hoitaisin ne miesten kanssa, yhtään väheksymättä naisten osaamista näissä asioissa.
Olen samaa mieltä siitä, että mieheksi kasvamisen paineet voivat olla joskus aika kovat murrosikäiselle kestää. Muistan itsekin sen, kun jossain vaiheessa keskustelut vanhempien kanssa kääntyivät siihen, mitä minusta tulee isona. Vaikka minua ei varsinaisesti painostettu mihinkään, niin lukiota pidettiin itsestäänselvyytenä – pidin sitä itsekin, koska peruskoulu oli mennyt keskivertoa paremmin. Kun valkolakin tipautin päähäni, niin jo olin kovaa vauhtia lukemassa Oikeustieteellisen pääsykokeisiin. Ensimmäisellä ei tärpännyt, mutta luetaan tässä välissä nyt sitten KTM-tutkinto ja mennään sitten lukemaan lakia. Tavoitteet ovat aina olleet korkealla ja tulevat aina olemaan, mutta matkaa siihen, että olen voittaja, on vielä aika paljon.
Kun peruskoulussa huomataan, että meidän Matti on aika fiksu, niin tietenkin vanhemmat tekevät kaikkensa, jotta rumasti sanottuna ”Matista saadaan kaikki irti”. Tämä on ihan hyvä, jos Matti itse haluaa sitä, mutta entä jos Matti ei halua yliopistoon vaan unelmoi puusepän urasta? Itsekin tiedän tapauksia, joissa vanhemmat ovat sanelleet, mihin lähteä peruskoulun jälkeen ja ”unohtaneet” tiedustella lapsen mielipidettä asiasta. Tervettä ohjaus ja tiedonvälittämistä eri vaihtoehdoista pitää antaa, mutta kyse on kuitenkin lapsen elämästä, ei siitä mitä äiti tai isä olisivat halunneet olla.
”Poikaosaamista” tarvitaan kouluihin paljon enemmän, kuten Cacciatore selventää. Pojat ja tytöt kun menevät eri tahtia kehityksessä, niin molempien asiantuntemusta tarvitaan. Kynnystä puhua ongelmistaan olisi saatava alaspäin, mutta lasten ja murrosikäisten kanssa mitä vaan voi tapahtua ja kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Resurssipula on kouriintuntuvaa juuri kouluissa, joissa pahoinvoinnin ehkäisyyn ja jälkihoitoon on valitettavan vähän aikaa ja rahaa. Vaikka hoidontarve tunnistettaan ja poika on ottanut yhteyttä esimerkiksi poikien puhelimeen, niin lasten- ja nuortenpsykiatreille on kuukausien jonot ja juuri se väli tiputtaa nuoret voittajista häviäjiksi.
]]>Jo aluepolitiikankin kannalta Juvan amiksella on keskeinen roolinsa. Oma ammattikoulu elävöittää maalaiskuntaa ja lähiseutua sekä pitää yllä jatkuvuuden edellytyksiä. Vaikka Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen sanoi keväällä, ettei koulutusyksikön tehtävänä voi olla alueellisen kehityksen edistäminen, asioilla on kuitenkin taipumus liittyä toisiinsa ja julkisellakin sektorilla niitä on ajateltava kokonaisuutena. On kohtuullista, että Etelä-Savossa myös Juvalla ja lähikunnissa ammattiin opiskelevilla on siedettävä matka kotoa opiskelemaan. Myös esimerkiksi alueen työllistäjien ja koulutuksen välinen tiivis yhteys, jonka Juvan yksikkö osaltaan mahdollistaa, on etu sekä ammattikoululle, opiskelijoille että elinkeinoelämälle.
Pieni väestöpohja ja pienet opiskelijamäärät ovat tietysti kohtalonkysymyksiä myös Juvan yksikölle. Paljon on myös lähitienoon nuoria, jotka lähtevät hakemaan isompia ympyröitä ja valitsevat läheisen Juvan koulutusyksikön sijasta Mikkelin, vaikka sama koulutuslinja olisikin myös Juvalla. Opiskelijoiden riittäminen on luonnollisesti juvalaisen ammattikoulutuksen tulevaisuuden haaste.
Järkevää ja kustannustehokasta voisi olla sijoittaa Juvalle tiettyjä koulutusaloja, joita ei ainakaan samassa mittakaavassa olisi saatavilla muissa koulutusyksiköissä, ja kehittää niitä. Näin keskittämällä toimintaa eri paikkoihin koulutusresursseja käytettäisiin tehokkaammin ja eri yksiköihin, myös Juvalle, riittäisi opiskelijoita. Joillakin aloilla opiskelijoiden matkat kotoa kouluun saattaisivat kasvaa, mutta toisaalta koulutuksen laatu olisi entistä parempaa.
Erikoistuminen saattaa olla avainsana menestykseen, mutta erikoistua voi muutenkin kuin keskittämällä koulutusaloja eri paikkoihin. Luen ilolla vanhan lukioni vuosikertomuksesta katsausta seuraavaan lukuvuoteen: ”Juvan lukion Okey- avain yrittäjyyteen –hanke pääsi mukaan Opetushallituksen rahoittamaan Oppimisympäristö-hankkeeseen. Tämän ansiosta järjestetään lukiolaisille erityisiä yrittäjyyskursseja yhteistyönä lähialueiden lukioiden sekä paikallisten yrittäjien kanssa.” Yrittäjyyskasvatus, jossa mukana on vielä oikeita yrittäjiä, ei ole jokaisessa lukiossa tarjottavaa valistusta, eikä varmasti olisi ammatillisellakaan puolella. Miksei siis yhdistää juvalainen yrittäjäaktiivisuus ja yrittäjien ja oppilaitosten lämmin yhteistyösuhde myös ammattikouluun?
Nimenomaan ammatillisen koulutuksen suorittaneet voivat hyvin edellytyksin perustaa ja ovat perustaneetkin alansa yrityksiä melko pian valmistumisen jälkeen. Yrittäjyys uravaihtoehtona nauttii kiinnostuksesta ja on tietenkin tervetullutta Juvan ja Etelä-Savon kehitykselle. Mahdollisuudet kannattaisi hyödyntää ja harkita myös yrittäjyyteen kasvattamiseen panostavan ammattikoulun muovaamista.Etelä-Savon ammattiopiston Juvan toimintayksikkö ei ole kuihtuva rasite, vaan piilevä mahdollisuus. Meidän on osattava hyödyntää se.
]]>Näistä murroksen alkuvaiheista on jo monta vuosikymmentä ja ajat ovat nykyään kovin erilaiset. Naisia toimii suuryritysten johtotehtävissä ja ura on yhä useammalle elämän ykkösprioriteetti, siinä missä se ennen oli mies, perhe ja koti. Tämä ei tarkoita, että nykyajan naiset olisivat kaikki kylmähermoisia rautarouvia, jotka business-elämän kentillä taklaavat miehiä kumoon kostaakseen vanhan ajan epätasa-arvoisuudet. Demografisten muutosten myötä perheen ja kodin yhdistäminen on muuttunut vaikeammaksi. Ihmiset kouluttautuvat pidemmälle, hankkivat ensimmäisen asuntonsa myöhemmin kuin ennen ja ensimmäisen lapsen hankinta on ajankohtaisempaa lähempänä 40 kuin 30 vuoden ikää. Myös ajatukset siitä, mistä onnellinen elämä syntyy ovat muuttuneet. Siinä missä ennen toimittiin sen mukaan mitä ajan trendit määrittelivät ihanteelliseksi, osataan nyt ajatella jo enemmän henkilökohtaisella tasolla sitä mikä itselle on sopivin ratkaisu.
Naiset päättävät nykyään itse sen, onko perhe-elämä heidän juttunsa vai kutkutteleeko ajatus sinkun uranaisen elämästä enemmän, näin kärjistetysti esitettynä. Kaiken tämän takana on maailman tasa-arvoistuminen ja kaikkien mahdollisuuksien avoimuus. Mikäli nainen valitsee perhe-elämän, se ei kuitenkaan tarkoita, että hän hyppää 60-luvun Hildan kenkiin ja on 24h avoinna oleva palvelutoimisto, ellei hän itse niin halua. Muutos näkyy myös siinä, että nykyään ei ole enää erikseen naisten ja miesten hommia, vaan Black&Deckerin;hiomakoneen voi nähdä niin naisen kuin miehenkin kädessä.
Hiomakoneella tai ilman, naisilla on tänä päivänä, olivat he sitten kotiäitejä tai sinkkuja, enemmän asennetta kuin aiemmin. Nykynainen ymmärtää oman arvonsa ja osaa vaatia asioita elämässään sen mukaisesti. En kannata tasa-arvon äärimmilleen viemistä feminismin välityksellä, vaan toimintaa rationaalisuuden rajoissa. Naisen euro ei ole kahdeksankymmentä senttiä, vaan pyöreä sata, sillä naisella on kaikki mahdollisuudet vaatia niin. Kehotankin kaikkia uraa ajattelevia naisia unohtamaan teoriat lasikattoesteistä ja tavoittelemaan yrityksen korkeinta porrasta siinä missä miehetkin. Toisinaan naisjohtajilla on jopa enemmän ”ballsseja” kuin miesjohtajilla, mutta rautaiseen johtamiseen yhdistyy myös empatiaa ja muita tärkeitä piirteitä. Nyt siis tabut roskikseen ja uskokaa itseenne!
]]>Vahvana argumenttina pakkojäsenyyttä vastaan esitettiin, että toimintaa, talouden hallintaa ja hallintoa jouduttaisiin kehittämään ja uudistamaan jatkuvasti, koska tyytymättömät äänestävät jaloillaan. Mikä tahansa järjestö menettää uskottavuutensa ja luottamuksen jäsenten keskuudessa, jos taloutta hoidetaan huonosti ja päättävissä asemissa olevat eivät keskity olennaiseen, eli jäsentensä “onnen” maksimoimiseen. Myöskin se, että äänestysaktiivisuus hallitus- ja edustajistopaikkoja haettaessa monessa tapauksessa on vain 20% tai hieman yli, joten sopii kysyä, että onko päättävissä elimissä kaikkein osaavimmat henkilöt.
Henkilökohtaisesti KY ei tarjoa tällä hetkellä minulle mitään Mikkelissä. Uniikkina tutkinto-ohjelmana oma ainejärjestömme ProBBA on avainasemassa varmistaakseen, että KY:n palvelut ovat käytettävissä myös Mikelissä. Suurin osa HSE Mikkelin opiskelijoista tuskin tietävät, mitä KY tarjoaa jäsenilleen. Etsivä löytää, mutta asenteesta kertoo paljon se, että edes tyydyttävässä mittakaavassa KY:sta ja sen tuottamista palveluista ei Mikkelissä opiskelevia ole informoitu. Jokaisella yliopistossa opiskelevalla pitäisi olla mahdollisuus valita liittyäkö vai ei ylioppilaskuntaan. Jos ylioppilaskunta toimii tehokkaasti ja jäsenten etuja vaalien, niin mitään pelkoa eroavista massoista ei ole. Toisin on ylioppilaskunnassa, jossa hallinto on retuperällä.
]]>
Keskitytään nyt vain uusien ydinvoimaloiden rakentamiseen Olkiluotoon. Viherpiipertäjille sen verran infoa, että tuulivoima ei ole edes vaihtoehto, koska Anderssonien sommarstugan näköala Turun saaristossa vahingoittuisi. Myöskään vesivoima ei ole sen parempi vaihtoehto, koska mihin joutuvat kalastajat sen jälkeen, kun lohi ei enää nouse entiseen malliin joesta?
Ydinvoima on ympäristöystävällisempää, kuin monet muut energiamuodot. Onhan meillä kyllä olemassa tuuli-, vesi- ja aurinkovoima, mutta täällä Suomessa niiden tuottaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa, koska ne maksavat enemmän kuin tuottavat. Muut energiamuodot aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä, joiden vähentämiseen Suomi on sitoutunut. Eli meille ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin ydinvoima.
Suomeen tuodaan tällä hetkellä paljon energiaa Venäjältä. Olemme riippuvaisia venäläisestä energiasta. Kun otetaan huomioon Venäjän poliittinen tilanne, on aika riskialtista olla riippuvainen Venäjästä niinkin tärkeässä asiassa kuin sähkö. Esimerkkinä Venäjän puutullit. Venäjä haluaa kehittää puuteollisuutta, joten se vähensi tuontia Suomeen. Kuinka voimme olla varmoja siitä ettei Venäjä vähennä yllättäen sähköntuontia Suomeen, jos heidän omat tarpeensa lisääntyvät? Ja jos samaan aikaan sattuu vielä kovat pakkaset olemme aika huonossa tilanteessa.
Tässä syitä miksi Suomeen pitäisi saada lisää ydinvoimaa, joten eiköhän jäädä innolla odottamaan kuudetta, seitsemättä ja jopa kymmenennettä ydinreaktoria.
Se tiedetään, että keltaisen lehdistön “toimittajilla” ei ole mitään moraalia tai käsitystä siitä, milloin kameraa ei isketä ihmisen naaman eteen, mutta että myös kansallisten TV-kanavien toimittajat alkavat lukeutua myös samaan kastiin. Eiköhän viimeistään ensi viikonloppuna iltapäivälehtien viikonloppupainoksissa ole 100 sivun erikoisosuus bussiturmasta. Myös kuolleiden kodeista on käyty ottamassa kuvat ja kyselty vähän naapureiden mielipiteitä Jaakosta, sekä muutaman psykologin arvio siitä, miten kauan menee, että ensimmäinen turmasta surmattu on erikoishaastattelussa. Jotkut toimittajat pitäisi viedä saunan taakse ja…
Jokelan tapahtumat, jonka yhteydessä tehdystä journalismista on nyt nostettu kissa pöydälle on hyvä esimerkki siitä, miten törkeästi media kohtelee jokaista; niin Vanhasta, Kanervaa, kuin Espanjassa lomailemassa ollutta Espoolaistakin. Suomessa ollaan menossa myös tässä asiassa suuren maailman malliin, jossa yksityisyys on vain käsite, ei perusoikeus. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus ykistyisyyteen, mutta luonnollista on, että Julkkiksilla ei sitä ainakaan ole ja eipä näemmä liikaa ole sellaisilla taviksilla, joille on tapahtunut jotain elämää mullistavaa. Kun toimittaja tulee kyselemään fiiliksiä sen jälkeen, kun esim. oma lapsi on kuollut, niin tottakai kaikki ovat erittäin halukkaita jakamaan em. asian koko Suomelle. En olisi yllättynyt, vaikka joku olisi täräyttänyt toimittajaa niin, että huppu heiluu . Tietenkin tuollaisen tapahtuman uutisarvo on Suomen mittakaavassa korkea, mutta jotain todellisuudentajua pitäisi myös vuoden juornalistipalkintoa tavoittelevilla olla!
]]>Tässä osana varmaan vaikuttaa se, että palvelutyöntekijöiden palkat Yhdysvalloissa eivät ole huippuluokkaa ja tipit ovat suuri osa palkkaa. Ja tippejähän ansaitaan vaan hyvällä palvelulla. Vaatekaupoissa työntekijät ovat ns. proviosiopalkalla. Kassalla maksettaessa myyjä kysyy että kuka auttoi sinua myymälässä ja sitten joko Carlos tai Marie saa plussan listaansa.
Yhdysvalloissa dollari on aina määrännyt ja tulee määräämään. Sen eteen tehdään mitä vain ja se on pakko ansaita, sillä jos rahat sattuu loppumaan niin harvoissa tilanteissa tulee valtio apuun.
Euroopassa hyvää palvelua saa vaihtelevalla menestyksellä, tietyissä paikoissa hymy suodaan jos olalla keikkuu riittävän kallis laukku tai Guccin merkit vilahtavat. Suomessa sana palvelukulttuuri tekee vasta tuloaan, kuka tietää onko koskaan rantautumassa kunnolla tänne. johtuneeko sitten siitä, että täällä tarjoilijat ja myyjät tienaavat keskivertoa paremmin.
Vaikka me eurooppalaiset aina tykkäämmekin haukkua yhdysvaltalaisia ja heidän tapojaan voimme me myös ottaa heistä mallia monessa asiassa, juuri esim. tässä palvelussa vaikka.
Maa jossa dollari määrää ja ihmisten vapaus tehdä ja yrittää on viety äärimmäisiin mittakaavoihin ei voi olla läpeensä paha, sillä se sai ainakin hymyn muutaman suomalaisen kasvoille pitkäksi aikaa.
]]>Yhteiskunta ja vaikuttaminen eivät siis nuoria kiinnosta, mutta sitä vastoin yhteiskunnan tarjoamat tuet ja palvelut kiinnostavat toki kovastikin. Mutta entä jos yhteiskuntaa ja sen rakenteita ei olisikaan? Yhteiskunnallisesti passiivisinkin opiskelija käyttää mielellään hyväkseen yhteiskunnan tarjoamaa koulutusta, käyttää edullisia terveydenhuoltopalveluja, tallaa kaupungin päällystämiä katuja ja nauttii infrastruktuurin helpottamasta elämästä, menee työharjoitteluun yritykseen, jolle yhteiskunta luo puitteet toimia, saa asumislisää ja opintorahaa sekä on varmasti muodostanut jo joitakin mielipiteitä noista asioista, joissa yhteiskunta hänen elämänsä kohtaa.
Tätä ristiriitaa tuskin kaikki nukkuvan puolueen edustajat ovat kovinkaan ajatelleet. Politiikassa joka tapauksessa päätetään niistä asioista, jotka vaikuttavat vahvasti meidän kaikkien elämään, myös niiden, jotka eivät äänestä.
Ehkä ympäröivä yhteiskunta vaikutuksineen sittenkin saattaa vedota myös vaaleissa nukkuvaan kansalaiseen, mutta sana ”politiikka” aiheuttaa pelon väristyksiä. Silti valitukset ja yleinen nuriseminen eivät nauti moraalista oikeutta, jos kantaa ottava ei ole käyttänyt lain suomaa vaikutuskanavaa, jolla olisi voinut vaikuttaa asiaan. Jättämällä äänestämättä voi osoittaa mieltä, mutta mitään sillä harvoin saa aikaiseksi. Rivikansalaisen todellinen mahdollisuus vaikuttaa on valita edustajansa päätöksentekoon tietyksi kaudeksi ja se on syytä käyttää, mikäli on yhteisistä asioista jotakin mieltä.
Äänestyspaikalle raahautuminen ja yhden äänen antaminen voivat tuntua turhauttavalta, eikä yksi ääni merkittävästi mitään muutakaan. Mutta kuitenkin jokainen ääni on tärkeä. Suurella rakennustyömaallakaan yhden rakennusmiehen panos ei paina paljoa kokonaisuudessa, mutta tuota kokonaisuuttakaan ei synny, jos rakennusmiehet eivät anna omia työpanoksiaan.
On ihan ymmärrettävää, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen tuntuu nuoren näkövinkkelistä kaukaiselta asialta, jos asioita heidän puolestaan hoitavat pääasiassa yli 50-vuotiaat miehet. Parhaiten nuorten asioita voivat ajaa vain nuoret itse, eivätkä vallassa olevat keski-ikäiset miehet anna vapaaehtoisesti valtaansa meille nuoremmille, vaan meidän on se otettava. Vaikkei asioiden hoito sinällään kiinnostaisi, pitäisi vaaleihin herättää yhä enemmän erilaisia ja kiinnostavia, etenkin nuoria vaihtoehtoja, jotka saisivat nukkuvatkin nuoret äänestäjät ajattelemaan, antamaan tukensa ja tulemaan äänestyspaikalle.
Monen potentiaalisenkin nuoren kunnallisvaaliehdokkaaksi lähtemiselle on usein liian korkea kynnys. Jatko-opiskelupaikka saattaa odottaa toisella paikkakunnalla, jolloin valtuustopaikka saattaa vaikuttaa turhalta ja samalla mieltä vaivaa epävarmuus omien tietojen ja kykyjen riittävyydestä kunnallispolitiikkaan. Jotkut taas ylläpitävät vääristynyttä mielikuvaa, että politiikkaan saisi lähteä vain, jos on jo töissä ja opiskellut itselleen ammatin. Tärkeintä on kuitenkin ensisijaisesti, että kaikille kuntalaisille olisi mahdollisimman monipuolinen edustus päätöksenteossa.
Kehotan kaikkia syksyn kuntavaaleissa äänestysoikeutettuja ikätovereitani miettimään, onko ympäröivällä maailmalla heille mitään merkitystä. Jos on, käyttäkää äänioikeuttanne ja lähtekää ehdokkaaksi. Itse olen kantanut korteni kekoon jo allekirjoittamalla ehdokassopimuksen.
Heikki Liukkonen
hallituksen jäsen
Etelä-Savon Kokoomusnuoret ry
Myöskin korkeakoulujärjestelmän kehittämisen yhtenä lähtökohtana tulisi olla syntyneen erikoisosaamisen tukeminen ja edelleen kehittäminen ja alueellisten osaamiskeskittymien syntymiseen kannustaminen. Mikkelissä jo nyt tarjottavan kansainvälisen kaupan tutkimuksen ja opetuksen ympärille olisi lakkauttamisen tai siirtämisen sijaan hyvät edellytykset luoda entistä laajempi keskittymä alan osaamista osana innovaatioyliopiston lupaavasti alkanutta rakentamista. Edullinen sijainti hyvien yhteyksien ja suuren itämarkkinan läheisyydessä tekee Mikkelin seudusta hyvän sijaintipaikan tämäntyyppisen erikoisosaamisen kokoamiseen
Teppo Leinonen
Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja,
Etelä-Savon Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja
Vastavirtaan räpiköiviäkin tosin mahtuu joukkoon. Käydessäni Helsingissä satuin juttusille muutaman tutun tutun abiturientin kanssa, joilla kumma kyllä, siintää haaveissa juuri Mikkeli. Todelliseksi mikkeliläiseksi vetotekijäksi koko maan mittakaavassa voitaneen mainita Helsingin yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan kansainväliseen kandidaatin tutkintoon tähtäävä linja. Eikä vetovoimaa ainakaan vähennä se, että se on reitti yliopistoon ilman pääsykokeita. Tosin Helsingin yliopiston esittelymessuillakaan kampuksen sijaintia miinus-puolena ei turhaan kierrelty. Ensimmäisen vuoden opiskelijoista kuulemma suurin osa mainitsee syrjäisen sijainnin rasitteena, vaikkakin tarkentaa, että vaikutus kestää vain muutaman viikon. Sen jälkeen selittämätön savolainen charmi alkaa purra. Tai vaihtoehtoisesti voidaan esittää, että suurempiin keskuksiin verrattuna edulliset elinkustannukset alkavat näyttäytyä osana opiskelijoiden todellisuutta. Kuten eräs mikkeliläistynyt yliopisto-opiskelija tiivisti uuden kotikaupunkinsa etuja: aivan keskustassa sijaitsevan kimppa-asunnon vuokraan ei saa kulumaan 250 euroa enempää kuussa, torin laidalta on helppo lähteä kaupungin rientoihin, eikä kaljastakaan tarvitse maksaa kuutta euroa tuoppi. Vanhalla kotiseudulla kehäteiden sisäpuolella edellä mainitut kuuluvat parhaimmillaankin opiskelijoiden päiväuniin.
Nuorisoa suuren maailman kuuluukin houkuttaa. On luontevaa ravistella kotikaupungin pölyjä jaloista ja ottaa etäisyyttä tuttuun ja turvalliseen. Toivotaan kuitenkin, että edes osa mikkeliläisestä potentiaalista jäisi, tai viimeistäänkin palaisi tänne kehittämään ympäristöään ja pysäyttämään koillisesta valuva itäistä Suomea rappeuttava rakennemuutos.
Annaliisa Räsänen,
piirihallituksen jäsen
Täällä kaiken toiminnan takana ja draivia antavana motiivina on jokin ideologia. Periaatteessa vallassa on kaksi pääideologiaa, modernisaatio sekä nationalismi ja nämä taistelevat keskenään ykkössijasta. Yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ideologia ”guruista” oli Charles de Gaulle, joka myös oli yksi Euroopan Unionin pääarkkitehdeista. Hänelle, niin kuin kaikille ranskalaisille oli ja on suurin päämäärä ja toiminnan tarkoitus suojella ranskalaista kulttuuria ja perintöä.
Ranskalaiset eivät pidä muutoksesta eivätkä halua ottaa riskejä. Suurin osa teollisuudesta on valtion omistuksessa ja teollisuuden eliittiin kuuluu käytännössä vain valtion virkamiehiä. Ranskalaiset yhtiöt kuuluvat kuitenkin maailman tuottoisimpiin ja niitä johtavat vaihtumaton eliittijoukko jonka takana seisoo valtio.
Tällä hetkellä kuumana keskustelun aiheena on ollut pankki Société Générale, jossa pankin nuori johdannaisvälittäjä, Jerômé Kerviel hävisi 5 miljardia euroa taivaan tuuliin. Tämän seurauksena pankki on hyvin heikoilla jäillä ja riskialtis tulla ostetuksi ulkopuoliselta taholta. Jotain ranskalaisesta järjestelmästä kertoo se, että Kerviel ei kuitenkaan saanut potkuja tästä hyvästä, sillä hän kuuluu ”eliittiin”. Eliittiin eli valtion virkamiehiin kuuluvia henkilöitä ei eroteta, vaan heidät uudelleen sijoitetaan muualle tai mikäli he jättäytyvät virastaan, saavat he täydet eläkkeet ja muut edut kaikesta huolimatta. Tilannetta sotkee vielä se, että Kervielin mukaan pankin johto oli tietoinen osakekaupoista, mutta eivät puuttuneet asiaan niin kauan kuin meklarin touhut tuottivat voittoa. Suomessa vastaavassa tilanteessa toimitusjohtaja saisi potkut välittömästi ja hänen otsaansa jäisi ikuinen leima. Täällä valtio suojelee virkamiehiään viimeiseen saakka. Kriisi on vielä käynnissä, mutta ratkennee piakkoin. Société Généralen osakkeiden kurssi on hiljalleen elpymässä, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä miten loppupeleissä käy.
Tällaisen kriisin keskellä suomalainen yleensä kävelee lähikauppaan ja ostaa iltapäivälehden lukeakseen tuoreimmat juorut tapauksesta ja millainen kamala keikari tämä nuori johtohenkilö oikein onkaan. Hänestä tongittaisiin irti kaikki lika mikä menneisyydestä on jäänyt jälkeen ja nostettaisiin kissa pöydälle koko maan ihasteltavaksi ja kauhisteltavaksi. Mutta ”l´Etat” suojelee omiaan; täällä juorulehtiä ei käytännössä ole. Näin on, vaikka presidentti Sarkozy tuntuukin rakastavan kameroita ja nai vastikään italialaissyntyisen ex-mallin ja laulajan, Carla Brunin.
Valtion virkamiehien ja poliitikkojen yksityiselämä on kovin suojeltua Ranskassa. Mikäli pääministeri Matti Vanhanen olisi ranskalainen poliitikko, ei hänen ja Susan Ruususen skandaali olisi tullut julki lainkaan. Täällähän menneiden, nimeltä mainitsemattomien presidenttien lukuisat suhteetkin tulevat julki vasta kun hautajaisiin ilmaantuu joukko nuorisoa ja käy ilmi, että he ovat presidentin rakastajatterien kanssa saamia jälkeläisiä.
Mutta ranskalaiset eivät ainoastaan suojele valtion virkamiesten ja julkimoiden elämää vaan myös omaansa. Täällä on mahdollista asua samassa kerrostalossa kaksikymmentä vuotta ja edes sen jälkeen et tiedä naapurisi etunimeä, etkä sen koommin sitäkään onko hän naimisissa vai ei. Perheet pitävät asiansa sisällään, elleivät jostain syystä toisin päätä.
Tämä ei valitettavasti päde opiskelija- asuntoloihin. Omassani olen törmännyt jos jonkin moisiin uteluihin ja ei ole lainkaan yllättävää jos ”bad boy” ja ”be aware, mofo” tarroilla ulko-ovensa verhoillut naapurini tulee iltasella kyselemään päivälliselle tai kysymään josko saisi lainata keittiöveistäni. Sain myös osakseni pahoja katseita kun käytin pyykkituvassa jauhemaista pesuainetta. Tämän seurauksena minua päätä lyhyempi ranskalaismiehen alku alkoi neuvoa minua ja suorastaan suuttui kun en suostunut pesemään kutistumisarkaa 40 asteen pyykkiäni kuumalla ohjelmalla. Tätä ei todellakaan tapahtuisi Suomessa – mies joka neuvoo pyykinpesussa ja vielä opiskelija! Tässä syy siihen miksi yksityisen yliopistoni ranskalaisopiskelijat eivät asu opiskelija-asuntoloissa, vaan keskikaupungilla yksityisissä asunnoissa, siellä missä on yksityisyyttä.
Kaikesta huolimatta tähän saakka olen jollain kierolla tavalla ihastunut tähän maahan ja sen sangen vinksallaan olevaan järjestelmään. En edes ole halukas valittamaan murjusta asunnostani, jonka kanssa on ollut jos jonkin moista ongelmaa tai siitä suuresta vaikeudesta saada mitään asioita järjestymään yksinkertaisesti ja ilman byrokratiaa. Ja mikäli naapurini alkaa liian uteliaaksi tai alkaa kysellä henkilökohtaisempiakin asioita, voin aina miettiä että palaan kesällä Suomeen, jossa miehet ovat hiljaisia ja ujoja ja järjestelmä toimii kuin öljytty moottori. Lieneekö tämä syy siihen miksi viihdyn, vaikea sanoa — mutta nautin tästä seikkailusta niin kauan kuin Kela opintotukeani keväällä maksaa!
Hauskaa ja pulmatonta kevään alkua kaikille!
PS. Kunnallisvaalien lähestyessä, huolimatta ranskalaisen järjestelmän kaoottisuudesta, älkää tuudittautuko kunnallisen järjestelmän toimivuuteen, vaan pohtikaa missä löytyy korjattavaa! Täällä ollessani en aio ryhtyä muutosvastarintalaiseksi ranskalaiseksi vaan aion ajaa kunnan kehitystä edesauttavia muutoksia kunnallisvaaleissa.Tsemppiä kaikille pohjatyöhön!
Marianne Kuukkanen,
Etelä-Savon Kokoomusnuorten puheenjohtaja