Etelä-Savon Kokoomusnuorten blogit

ESKOT: Kirkkopuistoa saa käyttää, mutta äitisi ei siivoa siellä!

kirjoittanut: Kimmo Vekkeli

Etelä-Savon Kokoomusnuorten mielestä kirkkopuiston roskaajat pitäisi laittaa ruotoon vaikka rikesakon voimin, jos muuten järjetöntä yleistenpaikkojen sotkemista ei saada kuriin. Kukaan ei varmasti heitä tyhjiä pulloja kotipihallekaan, niin miksi sitten Kirkkopuistoon?

Mikkelin kirkkopuistossa on säiden salliessa taas näkynyt paljon nuorisoa viettämässä aikaa, kun kesä kerrankin tekee tuloaan myös tänne. Kirkkopuisto on varsin siisti ja viihtyisä paikka hengailla, mutta oma vastuu siisteydestä ja viihtyisyydestä tulisi muistaa sieltä lähtiessä. Valitettavasti maanantaisin puisto on täynnä roskia ja pulloja, joita kaupungintyöntekijät siivoat pois. Kaikki kunnia heille, mutta heidän tehtävänään ei ole siivota muiden jälkiä pois sieltä.

Kirkkopuistossa on roskakoreja yllättävän paljon, jos vertaa johonkin muuhun puistoon, joten kellään ei pitäisi olla mitään ongelmaa laittaa roskia niille tarkoitetuun paikkaan. Etelä-Savon Kokoomusnuoret on sitä mieltä, että virkavallan tulisi puuttua tähän ongelmaan, joka tuskin on vielä saavuttanut edes huippuaan. Jos rikesakosta tehdään todellinen uhka, niin roskaaminen vähentyy aivan varmasti ja kaikilla on mukavampaa viettää aikaa puistossa.

Lisätietoja:
Kimmo Vekkeli
Poliittinen sihteeri
041-5499820
kimmo(at)kokoomusnuoret.net

Lukijoiden kommentteja

Osallistu keskusteluun

Pakollisia kenttiä ovat vain nimesi tai nimimerkkisi sekä varsinainen kommenttikenttä. Sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle ja artikkelin kirjoittajalle. Osoitteen luovuttaminen on vapaaehtoista. Oikeudet asiattomien tai asiaan kuulumattomien kommenttien poistamiseen tai julkaisematta jättämiseen pidätetään.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Sähköpostiosoitteesi:

Paikkakuntasi:

URL, eli nettisivujesi osoite:

Muista antamani tiedot

Kirjoita alla oleva teksti:



Osoitetta ei julkaista kommenttisi yhteydessä.