Kansainvälisen liiketoiminnan kandidaattiohjelma
kirjoittanut: Teppo Leinonen
Mikkelissä tarjottava kansainvälisen liiketoiminnan kandidaattiohjelma on hyödyksi Etelä-Savon alueelle, mutta myös koko Suomen koulutusjärjestelmälle.
Mikkelissä tarjotaan Suomen ja koko pohjoismaiden alueella ainutlaatuista kansainvälisen liiketoiminnan koulutusta. Helsingin Kauppakorkeakoulun alaisuudessa toimiva kandidaatin tutkintoon johtavaa koulutusta tarjoaa hyvin omaan alaansa erikoistunut ja tehokaasti toimiva kansainvälinen yksikkö.
Mikkelin BScBA-ohjelma on suosittu niin luennoitsijoiden kuin opiskelijoidenkin keskuudessa. Suomen melko hajanainen ja pieniin yksikköihin pirstaloitunut korkeakoulujärjestelmä tarvitsee tiivistämistä ja keskittämistä, myöskin duaalimallin säilyttäminen on suomalaisen korkeakoujärjestelmän toimivuuden kannalta oleellista. Korkeakoulukentän uudistuksessa on kuitenkin huomioitava ennenkaikkea se, että aidosti toimivaa ja tehokasta koulutusta ei hävitetä, eikä varsinkaan sellaista, jota ei tarjota jossakin muualla. Mikkelin BScBA-ohjelman merkitys on tärkeä Suomelle, sillä vastavaa koulutusta ei anneta edes muualla pohjoismaissa. Keskittäminen ja pienien yksiköiden vähentäminen on siis sinällään tavoiteltavaa, mutta jo kehittynyttä erikoisosaamista ei tule hävittää keskittämisen ja uudelleenjärjestelyn huumassa. Suomalainen elinkeinoelämä ja osaaminen on läpi historian kasvanut ja vahvistunut kansainvälisesti nimenomaan erikoistumalla, tarjoamalla jotakin, jota muut eivät tarjoa tai tee yhtä hyvin.
Myöskin korkeakoulujärjestelmän kehittämisen yhtenä lähtökohtana tulisi olla syntyneen erikoisosaamisen tukeminen ja edelleen kehittäminen ja alueellisten osaamiskeskittymien syntymiseen kannustaminen. Mikkelissä jo nyt tarjottavan kansainvälisen kaupan tutkimuksen ja opetuksen ympärille olisi lakkauttamisen tai siirtämisen sijaan hyvät edellytykset luoda entistä laajempi keskittymä alan osaamista osana innovaatioyliopiston lupaavasti alkanutta rakentamista. Edullinen sijainti hyvien yhteyksien ja suuren itämarkkinan läheisyydessä tekee Mikkelin seudusta hyvän sijaintipaikan tämäntyyppisen erikoisosaamisen kokoamiseen
Teppo Leinonen
Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja,
Etelä-Savon Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja
Lukijoiden kommentteja
Osallistu keskusteluun
Pakollisia kenttiä ovat vain nimesi tai nimimerkkisi sekä varsinainen kommenttikenttä. Sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle ja artikkelin kirjoittajalle. Osoitteen luovuttaminen on vapaaehtoista. Oikeudet asiattomien tai asiaan kuulumattomien kommenttien poistamiseen tai julkaisematta jättämiseen pidätetään.
† Osoitetta ei julkaista kommenttisi yhteydessä.




