Näkökulmia

kirjoittanut: Marianne Kuukkanen

Vietän nyt toista lukukauttani opiskelijavaihdossa Ranskassa, Lyonin kaupungissa ja kuluneen reilun puolen vuoden aikana olen saanut huomata lukuisia poikkeavuuksia omani sekä tämän maan kulttuurien välillä.

Ranskalainen kulttuuri on sangen keskittynyt oman maan ihanuuksien vaalimiseen ja muiden maiden influenssien poissulkemiseen. Valtio on täällä kuningasasemassa ja siinä missä englantilaisille kuningatar Elisabeth on iltarukouksien kohteena, on ranskalaisten sydänten varjelukohteena ”l´Etat” eli ”valtio”. Jotakin tästä suuresta rakkaudesta kertoo se, että missään muussa kielessä sanaa valtio ei kirjoiteta isolla. Toisin on patonkimaassa, jossa ”fonctionnaires” eli valtion palveluksessa olevat henkilöt ovat ns. kerma kakun päällä.

Suomalaisessa kulttuurissa on trendi, jossa pitkälle opiskelevat ja business-henkiset ihmiset ovat pitkälle arvostettuja. Oletin näin olevan myös täällä, mutta sain todeta oletukseni pian vääräksi. Siinä missä valtiota palvelevat virkamiehet ovat arvostettuja, pidetään business elämää ja sen parissa työskenteleviä vain pakollisena paheena. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi kyselyissä on ilmennyt, että suurin osa ranskalaisten lasten vanhemmista haluaa lapsistaan valtion virkamiehiä kun he kasvavat isoiksi. Suomessa vastaavalla sijalla on yleensä joko lääkäri, opettaja tai yrittäjä.

Täällä kaiken toiminnan takana ja draivia antavana motiivina on jokin ideologia. Periaatteessa vallassa on kaksi pääideologiaa, modernisaatio sekä nationalismi ja nämä taistelevat keskenään ykkössijasta. Yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ideologia ”guruista” oli Charles de Gaulle, joka myös oli yksi Euroopan Unionin pääarkkitehdeista. Hänelle, niin kuin kaikille ranskalaisille oli ja on suurin päämäärä ja toiminnan tarkoitus suojella ranskalaista kulttuuria ja perintöä.

Ranskalaiset eivät pidä muutoksesta eivätkä halua ottaa riskejä. Suurin osa teollisuudesta on valtion omistuksessa ja teollisuuden eliittiin kuuluu käytännössä vain valtion virkamiehiä. Ranskalaiset yhtiöt kuuluvat kuitenkin maailman tuottoisimpiin ja niitä johtavat vaihtumaton eliittijoukko jonka takana seisoo valtio.

Tällä hetkellä kuumana keskustelun aiheena on ollut pankki Société Générale, jossa pankin nuori johdannaisvälittäjä, Jerômé Kerviel hävisi 5 miljardia euroa taivaan tuuliin. Tämän seurauksena pankki on hyvin heikoilla jäillä ja riskialtis tulla ostetuksi ulkopuoliselta taholta. Jotain ranskalaisesta järjestelmästä kertoo se, että Kerviel ei kuitenkaan saanut potkuja tästä hyvästä, sillä hän kuuluu ”eliittiin”. Eliittiin eli valtion virkamiehiin kuuluvia henkilöitä ei eroteta, vaan heidät uudelleen sijoitetaan muualle tai mikäli he jättäytyvät virastaan, saavat he täydet eläkkeet ja muut edut kaikesta huolimatta. Tilannetta sotkee vielä se, että Kervielin mukaan pankin johto oli tietoinen osakekaupoista, mutta eivät puuttuneet asiaan niin kauan kuin meklarin touhut tuottivat voittoa. Suomessa vastaavassa tilanteessa toimitusjohtaja saisi potkut välittömästi ja hänen otsaansa jäisi ikuinen leima. Täällä valtio suojelee virkamiehiään viimeiseen saakka. Kriisi on vielä käynnissä, mutta ratkennee piakkoin. Société Généralen osakkeiden kurssi on hiljalleen elpymässä, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä miten loppupeleissä käy.

Tällaisen kriisin keskellä suomalainen yleensä kävelee lähikauppaan ja ostaa iltapäivälehden lukeakseen tuoreimmat juorut tapauksesta ja millainen kamala keikari tämä nuori johtohenkilö oikein onkaan. Hänestä tongittaisiin irti kaikki lika mikä menneisyydestä on jäänyt jälkeen ja nostettaisiin kissa pöydälle koko maan ihasteltavaksi ja kauhisteltavaksi. Mutta ”l´Etat” suojelee omiaan; täällä juorulehtiä ei käytännössä ole. Näin on, vaikka presidentti Sarkozy tuntuukin rakastavan kameroita ja nai vastikään italialaissyntyisen ex-mallin ja laulajan, Carla Brunin.

Valtion virkamiehien ja poliitikkojen yksityiselämä on kovin suojeltua Ranskassa. Mikäli pääministeri Matti Vanhanen olisi ranskalainen poliitikko, ei hänen ja Susan Ruususen skandaali olisi tullut julki lainkaan. Täällähän menneiden, nimeltä mainitsemattomien presidenttien lukuisat suhteetkin tulevat julki vasta kun hautajaisiin ilmaantuu joukko nuorisoa ja käy ilmi, että he ovat presidentin rakastajatterien kanssa saamia jälkeläisiä.

Mutta ranskalaiset eivät ainoastaan suojele valtion virkamiesten ja julkimoiden elämää vaan myös omaansa. Täällä on mahdollista asua samassa kerrostalossa kaksikymmentä vuotta ja edes sen jälkeen et tiedä naapurisi etunimeä, etkä sen koommin sitäkään onko hän naimisissa vai ei. Perheet pitävät asiansa sisällään, elleivät jostain syystä toisin päätä.

Tämä ei valitettavasti päde opiskelija- asuntoloihin. Omassani olen törmännyt jos jonkin moisiin uteluihin ja ei ole lainkaan yllättävää jos ”bad boy” ja ”be aware, mofo” tarroilla ulko-ovensa verhoillut naapurini tulee iltasella kyselemään päivälliselle tai kysymään josko saisi lainata keittiöveistäni. Sain myös osakseni pahoja katseita kun käytin pyykkituvassa jauhemaista pesuainetta. Tämän seurauksena minua päätä lyhyempi ranskalaismiehen alku alkoi neuvoa minua ja suorastaan suuttui kun en suostunut pesemään kutistumisarkaa 40 asteen pyykkiäni kuumalla ohjelmalla. Tätä ei todellakaan tapahtuisi Suomessa – mies joka neuvoo pyykinpesussa ja vielä opiskelija! Tässä syy siihen miksi yksityisen yliopistoni ranskalaisopiskelijat eivät asu opiskelija-asuntoloissa, vaan keskikaupungilla yksityisissä asunnoissa, siellä missä on yksityisyyttä.

Kaikesta huolimatta tähän saakka olen jollain kierolla tavalla ihastunut tähän maahan ja sen sangen vinksallaan olevaan järjestelmään. En edes ole halukas valittamaan murjusta asunnostani, jonka kanssa on ollut jos jonkin moista ongelmaa tai siitä suuresta vaikeudesta saada mitään asioita järjestymään yksinkertaisesti ja ilman byrokratiaa. Ja mikäli naapurini alkaa liian uteliaaksi tai alkaa kysellä henkilökohtaisempiakin asioita, voin aina miettiä että palaan kesällä Suomeen, jossa miehet ovat hiljaisia ja ujoja ja järjestelmä toimii kuin öljytty moottori. Lieneekö tämä syy siihen miksi viihdyn, vaikea sanoa — mutta nautin tästä seikkailusta niin kauan kuin Kela opintotukeani keväällä maksaa!

Hauskaa ja pulmatonta kevään alkua kaikille!

PS. Kunnallisvaalien lähestyessä, huolimatta ranskalaisen järjestelmän kaoottisuudesta, älkää tuudittautuko kunnallisen järjestelmän toimivuuteen, vaan pohtikaa missä löytyy korjattavaa! Täällä ollessani en aio ryhtyä muutosvastarintalaiseksi ranskalaiseksi vaan aion ajaa kunnan kehitystä edesauttavia muutoksia kunnallisvaaleissa.Tsemppiä kaikille pohjatyöhön!

Marianne Kuukkanen,
Etelä-Savon Kokoomusnuorten puheenjohtaja