Etelä-Savon Kokoomusnuorten blogit

Nuori, äänestä!

kirjoittanut: Heikki Liukkonen

Päättäjien harmaantumiskehitys näyttää saavan uutta pontta tuoreesta kunnallisvaalikyselystä. Sen mukaan jono äänestyskopille olisi ensi syksynä entistä pitempi. Jonottajat sen sijaan lienevät entistä iäkkäämpiä, sillä tutkimuksesta on luettavissa myös muitakin huomionarvoisia kohtia: Nuorimmista ikäluokista äänestää aikoo vain 40%, alle 25-vuotiaista vajaa neljännes ei aio äänestää ollenkaan, ja mikäli tarkasteltaisiin opiskelijoiden ryhmää, nukkuvan puolueen kannattajia olisi vieläkin enemmän.

Nuoret kansalaiset eivät ole kasvaneet käymään uskollisesti uurnalla. Aktiivisen kansalaisuuden perinne puuttuu ja puolueet sekä päivänpoliittiset kysymykset tuntuvat kaukaisilta asioilta, joille ei nuorista päistä jaksa löytyä empatiaa. Surullisen useasti kuulee perusteluja kuten ”E.V.V.K.” ja ”Politiikka ei vaikuta elämääni millään tavalla”.

Yhteiskunta ja vaikuttaminen eivät siis nuoria kiinnosta, mutta sitä vastoin yhteiskunnan tarjoamat tuet ja palvelut kiinnostavat toki kovastikin. Mutta entä jos yhteiskuntaa ja sen rakenteita ei olisikaan? Yhteiskunnallisesti passiivisinkin opiskelija käyttää mielellään hyväkseen yhteiskunnan tarjoamaa koulutusta, käyttää edullisia terveydenhuoltopalveluja, tallaa kaupungin päällystämiä katuja ja nauttii infrastruktuurin helpottamasta elämästä, menee työharjoitteluun yritykseen, jolle yhteiskunta luo puitteet toimia, saa asumislisää ja opintorahaa sekä on varmasti muodostanut jo joitakin mielipiteitä noista asioista, joissa yhteiskunta hänen elämänsä kohtaa.

Tätä ristiriitaa tuskin kaikki nukkuvan puolueen edustajat ovat kovinkaan ajatelleet. Politiikassa joka tapauksessa päätetään niistä asioista, jotka vaikuttavat vahvasti meidän kaikkien elämään, myös niiden, jotka eivät äänestä.

Ehkä ympäröivä yhteiskunta vaikutuksineen sittenkin saattaa vedota myös vaaleissa nukkuvaan kansalaiseen, mutta sana ”politiikka” aiheuttaa pelon väristyksiä. Silti valitukset ja yleinen nuriseminen eivät nauti moraalista oikeutta, jos kantaa ottava ei ole käyttänyt lain suomaa vaikutuskanavaa, jolla olisi voinut vaikuttaa asiaan. Jättämällä äänestämättä voi osoittaa mieltä, mutta mitään sillä harvoin saa aikaiseksi. Rivikansalaisen todellinen mahdollisuus vaikuttaa on valita edustajansa päätöksentekoon tietyksi kaudeksi ja se on syytä käyttää, mikäli on yhteisistä asioista jotakin mieltä.

Äänestyspaikalle raahautuminen ja yhden äänen antaminen voivat tuntua turhauttavalta, eikä yksi ääni merkittävästi mitään muutakaan. Mutta kuitenkin jokainen ääni on tärkeä. Suurella rakennustyömaallakaan yhden rakennusmiehen panos ei paina paljoa kokonaisuudessa, mutta tuota kokonaisuuttakaan ei synny, jos rakennusmiehet eivät anna omia työpanoksiaan.

On ihan ymmärrettävää, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen tuntuu nuoren näkövinkkelistä kaukaiselta asialta, jos asioita heidän puolestaan hoitavat pääasiassa yli 50-vuotiaat miehet. Parhaiten nuorten asioita voivat ajaa vain nuoret itse, eivätkä vallassa olevat keski-ikäiset miehet anna vapaaehtoisesti valtaansa meille nuoremmille, vaan meidän on se otettava. Vaikkei asioiden hoito sinällään kiinnostaisi, pitäisi vaaleihin herättää yhä enemmän erilaisia ja kiinnostavia, etenkin nuoria vaihtoehtoja, jotka saisivat nukkuvatkin nuoret äänestäjät ajattelemaan, antamaan tukensa ja tulemaan äänestyspaikalle.

Monen potentiaalisenkin nuoren kunnallisvaaliehdokkaaksi lähtemiselle on usein liian korkea kynnys. Jatko-opiskelupaikka saattaa odottaa toisella paikkakunnalla, jolloin valtuustopaikka saattaa vaikuttaa turhalta ja samalla mieltä vaivaa epävarmuus omien tietojen ja kykyjen riittävyydestä kunnallispolitiikkaan. Jotkut taas ylläpitävät vääristynyttä mielikuvaa, että politiikkaan saisi lähteä vain, jos on jo töissä ja opiskellut itselleen ammatin. Tärkeintä on kuitenkin ensisijaisesti, että kaikille kuntalaisille olisi mahdollisimman monipuolinen edustus päätöksenteossa.

Kehotan kaikkia syksyn kuntavaaleissa äänestysoikeutettuja ikätovereitani miettimään, onko ympäröivällä maailmalla heille mitään merkitystä. Jos on, käyttäkää äänioikeuttanne ja lähtekää ehdokkaaksi. Itse olen kantanut korteni kekoon jo allekirjoittamalla ehdokassopimuksen.

Heikki Liukkonen
hallituksen jäsen
Etelä-Savon Kokoomusnuoret ry

Lukijoiden kommentteja

Osallistu keskusteluun

Pakollisia kenttiä ovat vain nimesi tai nimimerkkisi sekä varsinainen kommenttikenttä. Sähköpostiosoite näkyy vain ylläpidolle ja artikkelin kirjoittajalle. Osoitteen luovuttaminen on vapaaehtoista. Oikeudet asiattomien tai asiaan kuulumattomien kommenttien poistamiseen tai julkaisematta jättämiseen pidätetään.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Sähköpostiosoitteesi:

Paikkakuntasi:

URL, eli nettisivujesi osoite:

Muista antamani tiedot

Kirjoita alla oleva teksti:



Osoitetta ei julkaista kommenttisi yhteydessä.