Pendolinolla Savosta sivistymään –ja takaisin?

kirjoittanut: Annaliisa Räsänen

Mikkeli ei ole mainittavan mediaseksikäs kaupunki, käänteli asiaa sitten miten päin hyvänsä. Vaikka suurin osa meistä mikkeliläisistä nuorista lieneekin viettäneen lintukodossamme mitä onnellisimman lapsuuden, liittyy lukion jälkeisiin suunnitelmiin varsin usein maiseman vaihto. Vaikkei ajatus omien lasten kasvattamisesta omassa kotikaupungissa välttämättä tuntuisikaan vastenmieliseltä, on parhaassa iässä olevilla nuorilla paha taipumus lähteä, ja jättää palaamatta kotikonnuilleen.

Ei Mikkelissä mitään sen vakavampaa vikaa tarvitse olla, riittää, ettei sitä voi metropoliksi mainostaa. Moniin meistä näyttää iskostuneen syvään kuvitelma, että elämä alkaa vasta pendolinon päässä. Ja nekin, jotka viihtyvät kotiseudullaan, mutta haaveilevat yliopistotason koulutuksesta, ovat pakotettuja edistämään keskisuurten kaupungien yhä yleistyvää aivovuotoa.

Vastavirtaan räpiköiviäkin tosin mahtuu joukkoon. Käydessäni Helsingissä satuin juttusille muutaman tutun tutun abiturientin kanssa, joilla kumma kyllä, siintää haaveissa juuri Mikkeli. Todelliseksi mikkeliläiseksi vetotekijäksi koko maan mittakaavassa voitaneen mainita Helsingin yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan kansainväliseen kandidaatin tutkintoon tähtäävä linja. Eikä vetovoimaa ainakaan vähennä se, että se on reitti yliopistoon ilman pääsykokeita. Tosin Helsingin yliopiston esittelymessuillakaan kampuksen sijaintia miinus-puolena ei turhaan kierrelty. Ensimmäisen vuoden opiskelijoista kuulemma suurin osa mainitsee syrjäisen sijainnin rasitteena, vaikkakin tarkentaa, että vaikutus kestää vain muutaman viikon. Sen jälkeen selittämätön savolainen charmi alkaa purra. Tai vaihtoehtoisesti voidaan esittää, että suurempiin keskuksiin verrattuna edulliset elinkustannukset alkavat näyttäytyä osana opiskelijoiden todellisuutta. Kuten eräs mikkeliläistynyt yliopisto-opiskelija tiivisti uuden kotikaupunkinsa etuja: aivan keskustassa sijaitsevan kimppa-asunnon vuokraan ei saa kulumaan 250 euroa enempää kuussa, torin laidalta on helppo lähteä kaupungin rientoihin, eikä kaljastakaan tarvitse maksaa kuutta euroa tuoppi. Vanhalla kotiseudulla kehäteiden sisäpuolella edellä mainitut kuuluvat parhaimmillaankin opiskelijoiden päiväuniin.

Nuorisoa suuren maailman kuuluukin houkuttaa. On luontevaa ravistella kotikaupungin pölyjä jaloista ja ottaa etäisyyttä tuttuun ja turvalliseen. Toivotaan kuitenkin, että edes osa mikkeliläisestä potentiaalista jäisi, tai viimeistäänkin palaisi tänne kehittämään ympäristöään ja pysäyttämään koillisesta valuva itäistä Suomea rappeuttava rakennemuutos.

Annaliisa Räsänen,
piirihallituksen jäsen