Tasa-arvolla taklailua

kirjoittanut: Marianne Kuukkanen

Muistatteko vielä ajan, jolloin mies vastasi yksin perheen elannosta ja kotitalouden ”miehen töistä” ja naisen roolina oli lähinnä ruoan valmistuksesta ja lasten kasvatuksesta huolehtiminen? Pikkuvaimot olivat suoranaisia kodinhengettäriä ja hymyssä suin olivat pullantuoksuisia äitejä lapsilleen ja ihastuttavia vaimoja miehilleen. Ajatus naisen roolin muuttumisesta oli tuolloin varsinainen tabu, jonka puheeksi ottaminen aiheutti lähinnä vaivautunutta hiljaisuutta. Malli toimi aina kultaiselle 60-luvulle saakka, mutta noilta ajoilta lähtien yhteiskunnallisten muutosten myötä myös ajatusmallit ovat olleet murroksessa.

Naisen rooli otti askeleen kohti tasa-arvoisempaa asetelmaa ja naiset alkoivat uskoa kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa muissakin kuin pullan leivontatehtävissä. Korkeamman koulutuksen hankkiminen alkoi kiinnostaa yhä useampia ja monet etsivät itselleen myös pienimuotoisia töitä kodin ulkopuolelta. Naisten tehtäviin kuului kuitenkin kodin ulkopuolisesta elämästä huolimatta myös normaalit kodinhoitorutiinit ja niiden hoitaminen vanhaan malliin lienee ollut monen huushollin ehto koulutuksen tai viran hankinnalle. Tämä kuulostaa nykynaisen korvaan melko epätasa-arvoiselta, mutta tosiasiassa se vapauden tunne jonka kyseinen muutos toi, riitti antamaan energiaa myös kotiaskareiden hoitamiselle työpäivän jälkeen.

Näistä murroksen alkuvaiheista on jo monta vuosikymmentä ja ajat ovat nykyään kovin erilaiset. Naisia toimii suuryritysten johtotehtävissä ja ura on yhä useammalle elämän ykkösprioriteetti, siinä missä se ennen oli mies, perhe ja koti. Tämä ei tarkoita, että nykyajan naiset olisivat kaikki kylmähermoisia rautarouvia, jotka business-elämän kentillä taklaavat miehiä kumoon kostaakseen vanhan ajan epätasa-arvoisuudet. Demografisten muutosten myötä perheen ja kodin yhdistäminen on muuttunut vaikeammaksi. Ihmiset kouluttautuvat pidemmälle, hankkivat ensimmäisen asuntonsa myöhemmin kuin ennen ja ensimmäisen lapsen hankinta on ajankohtaisempaa lähempänä 40 kuin 30 vuoden ikää. Myös ajatukset siitä, mistä onnellinen elämä syntyy ovat muuttuneet. Siinä missä ennen toimittiin sen mukaan mitä ajan trendit määrittelivät ihanteelliseksi, osataan nyt ajatella jo enemmän henkilökohtaisella tasolla sitä mikä itselle on sopivin ratkaisu.

Naiset päättävät nykyään itse sen, onko perhe-elämä heidän juttunsa vai kutkutteleeko ajatus sinkun uranaisen elämästä enemmän, näin kärjistetysti esitettynä. Kaiken tämän takana on maailman tasa-arvoistuminen ja kaikkien mahdollisuuksien avoimuus. Mikäli nainen valitsee perhe-elämän, se ei kuitenkaan tarkoita, että hän hyppää 60-luvun Hildan kenkiin ja on 24h avoinna oleva palvelutoimisto, ellei hän itse niin halua. Muutos näkyy myös siinä, että nykyään ei ole enää erikseen naisten ja miesten hommia, vaan Black&Deckerin;hiomakoneen voi nähdä niin naisen kuin miehenkin kädessä.

Hiomakoneella tai ilman, naisilla on tänä päivänä, olivat he sitten kotiäitejä tai sinkkuja, enemmän asennetta kuin aiemmin. Nykynainen ymmärtää oman arvonsa ja osaa vaatia asioita elämässään sen mukaisesti. En kannata tasa-arvon äärimmilleen viemistä feminismin välityksellä, vaan toimintaa rationaalisuuden rajoissa. Naisen euro ei ole kahdeksankymmentä senttiä, vaan pyöreä sata, sillä naisella on kaikki mahdollisuudet vaatia niin. Kehotankin kaikkia uraa ajattelevia naisia unohtamaan teoriat lasikattoesteistä ja tavoittelemaan yrityksen korkeinta porrasta siinä missä miehetkin. Toisinaan naisjohtajilla on jopa enemmän ”ballsseja” kuin miesjohtajilla, mutta rautaiseen johtamiseen yhdistyy myös empatiaa ja muita tärkeitä piirteitä. Nyt siis tabut roskikseen ja uskokaa itseenne!