Etelä-Savon Kokoomusnuoret: Piirihallitus vuodelle 2009 ja Liiton ansiomerkeillä palkitut
Etelä-Savon Kokoomusnuoret ovat päättäneet vuosikokouksessaan 7.11.2008 valita puheenjohtajakseen Annaliisa Räsäsen. Annaliisa on 18-vuotias lukiolainen Mikkelistä ja on toiminut kuluvan vuoden Etelä-Savon Kokoomusnuorten piirihallituksessa. Varapuheenjohtajaksi päätettiin valita Elina Hölttä. Elina on 19-vuotias yhteiskuntatieteiden opiskelija ja asuu tällä hetkellä Jyväskylässä.
Muut piirihallituslaiset vuodelle 2009 ovat: Heikki Liukkonen, Marianne Kuukkanen, Antti Mustaparta, Eero Aho, Elina Peltoniemi, Teppo Leinonen ja Arttu Hänninen
Piirikokouksessa jaettiin myös Kokoomuksen Nuorten Liiton ansiomerkkejä. Pronssisella ansiomerkillä Liitto halusi muistaa Liiton nykyistä Puheenjohtajaa Teppo Leinosta. Teppo on toiminut ennen puheenjohtajuuttaan mm. Kokoomuksen Nuorten Liiton liittohallituksessa. Lisäksi harrastusmerkeillä palkittiin seuraavat henkilöt: Marianne Kuukkanen, Eveliina Kuukkanen, Ville Pylvänäinen, Jarno Nuutinen, Antti Pyy ja Teemu Railimo
Lisätietoja: Kimmo Vekkeli, 041-5499820, kimmo(at)kokoomusnuoret.fi

vaalit 2008











